perjantai 27. marraskuuta 2015
Veronika
Salut!
Huh mitä menemistä tämä lukiolaistytön elämä on! Taas mun täytyy todeta, että kiirettä on pukannut koeviikkojen sun muiden menojen kanssa. Onneksi nyt hetkeksi hellitään (sellaiset kaksi päivää) rääkkiviikkojen loputtua ja sain vielä kirsikkana kakun päällä kuvattua viimeisen kuvattavanikin koulussa! Saanko esitellä Veronikan...
Veronika on tämän mun projektin nuorista se kenestä tiesin vähiten ennen kuvauksia. Ollaan samassa koulussa ja muistan Veronikan hyvin ensimmäiseltä vuodelta. Muistan, kun oltiin muuttamassa koulussa väliaikaisiin tiloihin Nihtisiltaan ja oltiin tekemässä lukkareita uusissa tiloissa, kun manailin siinä Veronikan ja parin muun tutun kanssa uusia säädöksiä. Oltiin Veronikan kanssa myös ekana vuonna samoilla ranskan kursseilla (huomatkaa postauksen aloitus ;) ). Nyt ollaan puhuttu tämän lukioajan aikana useaankin otteeseen. Veronikaa vaikken hyvin tunnekaan voin sanoa sen, että itselläni on ainakin ollut todella helppo lähestyä tätä tyttöä. Veronika on sellainen hymyilevä, ulospäinsuuntaunut ja ihanan persoonan sekä tyylin omaava! Ihailen suuresti! Muistan, kun ykkösvuonna jo katsoin, että vitsit tähän tyyppiin ois niin siistiä tutustua! Tiiättehän, aina joistakin ihmisistä tulee sellainen fiilis :)
Viimeinen kuvaussessio toteutettiin koululla kuvausstudiossa, missä Katrinkin kuvat otettiin. Oltiin suunniteltu tätäkin kuvaamista piitkään piitkään, mutta aina tuli tielle esteitä. Veronika jättäytyi tuossa yhdessä vaiheessa sivuunkin projektistani, kun osa piti ajanpuutteen vuoksi "karsia" pois. Onneksi nyt saatiin tää vihdoin kuitenkin onnistumaan! Oli ihanaa, että Veronika oli mukana mun diplomissa!
Aloitettiin Veronikan kanssa kuvaukset hieman askartelemalla. Tehtiin siimasta, teipistä, höyhenistä ja Veronikan Poraloid-kameralla otetuista kuvista pieni kuvasarjaketju (miksi tuollaista kutsutaan?!?). Läntättiin luomuksemme taustaseinälle, mä pistin kameran ja valot kuntoon ja eikun kuvaamaan!
Kyselin Veronikalta siinä askartelun yhteydessä hieman tästä valokuvan voimauttavasta merkityksestä. Veronika voi paremmin selittää ajatuksensa viimeisessä postauksessa, mutta voin kertoa hieman siitä, mitä itse ymmärsin kuvien voimauttavuudesta. Hän kertoi saavansa erittäin vahvoja tunteita esteettisistä asioista ja tämän voimauttavan. Polaroid- kuvissa yhdistyy valokuvaus ja ihanat, esteettisesti kauniit muistot. Oli upeaa nähdä ja kuulla juttuja Veronikan itseotettujen valokuvien takaa. Itsessänikin huomasin pienen romantikon jälleen puskevan pintaan, kun kuuntelin Veronikan tarinoita matkastaan Venetsiassa poikakaverinsa kanssa :) Veronikan kertomuksista paistoi myös vahvasti poikakaverin voimauttavuus hänen elämässään.
Ensi maanantaina otan sitten loppukirin ja muokkailen vielä viimeiset kuvat loppuun tiistaita varten koulun Mac-studiossa (Veronikankin lopullisesta kuvasta (/kuvista) tulee mustavalkoinen). Jännää nähdä lopputulos kaikista kuvista! Eiköhän tästä kokonaisuudesta aikas hyvä juttu saada :)
Olipas taas niin ihana kuvashetki että huh huh! Kiitos Veronika, kun pääsit tulemaan mukaan, olet suurenmoinen! Lopussa saatte vielä ihastella Veronikan Polaroid- kameralla otettua kuvaa tältä päivältä. Ja hei, kohtahan on aika viimeisen postauksen, joten pysykää mestoilla :)
❤️:lla Sohvi
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Roope
Moi!
Toisiksi viimeistä viedään jo! Tänään aionkin päästää teidät tutustumaan yhden läheisimmän ihmisen elämään. Vuorossa olisi Roopen, mun veljen kuvauspäivä.
Hmm mitäpäs mä nyt tässä teille sitten kertoisin :) Totta kai, kun omasta perheenjäsenestä on kyse, niin adjektiivit kuvailemaan ihmistä ovat läheisemmät. Toivottavasti en nyt nolaa tässä broidiani, kun selitän omia ajatuksiani. Anteeksi jo nyt Roope! Mutta siis isoveikka on kyllä koko mun elämäni ajan ollut todella todella merkityksellinen ja tärkeä ihminen mulle. Meillä on jotenkin vaan ajattelu elämästä ja maailmasta tosi samanlainen. Osittain ollaan samanlaisia (Roope on vaan vielä parempi versio :D). Tää jäpikkä on aina tukenut mua ja opastanu mua, enkä voi oikeasti kylliksi kiittää siitä kaikesta avusta mitä niin koulujutuissa kuin elämässä yleensäkin oon saanut. Muistan yhäkin parin vuoden takaa yhden kesäyön, kun juteltiin kaikkea syvällistä :) Yksi mieleenjäävimmistä kokemuksista mun historiassa. Roope on ainakin mun silmiin yksi täydellisimmistä ihmisistä, mitä tästä maailmasta löytyy. Koko paketti on kunnossa! Fiksumpaa, ajattelevampaa, luovempaa ja taitavampaa ihmistä saa kyllä hakea! Oon aina kadehtinut Roopen osaavuutta :D Oon suunnattoman ylpeä mun veljestä, niin tällä hetkellä kuin tulevaisuudessakin.
Tän kertainen kuvaus toteutettiin lähempänä kuin arvasinkaan. Roope sanoi paikan tarvitsevan vain valkoisen seinän, joten asettauduttiin kuvailemaan sitten mun huoneeseen. Eikun vaan verhot auki, luonnonvalo sisään, tavarat sivuun ja Paperi T Spotifystä soimaan!
Niin kuin huomasitte varmasti jo, on Roopen kuvat kaikki mustavalkoisia. Roopella oli vähän erilaisempi idea voimatumisensa toteuttamiseen. Ideana oli ottaa Roopelle elämässä tärkeistä asioista kuvia ja luultavasti lopulliseen työhön koostan näistä kaikista kuvista yhden kuvakollaasin. Tässä postauksessa saatte pientä antia tulevasta, mutta avaan vähän mitä ideoita kuvissa oli. Ensimmäinen postauksen kuva on neutraali osa, lopuissa näkyy sitten tieteitä, taiteita, liikuntaa, koira, naiivius, mystisyys ja syvällisyys. Enemmän tästäkin sitten Roopen itsensä selostamana myöhemmin :) Voi olla, että tässäkin Roopen ideat vielä muokkaantuu, mutta tällä hetkellä näin käsitin kuvan toteutuvan.
Pakko kertoa teille nyt vielä tästä meidän hurtasta, joka onneksi pääsi mukaan tähän työhön :) Saanko esitellä Mantan, meidän rakkaan 8 vuotiaan labradorinnoutajan. Tää vanhus on meidän koko perheelle ihan suunnattoman rakas! Voin kaikkien puolesta sanoa, että tämä karvaturri on yksi meidän kaikkien voimaa tuovista asioista. Otettiin siis Roopenkin työhön pari mallikuvaa juustopalan avustuksella :)
Meillä meni tosi kauan kuvata tänään. Mulla olisi vielä ollut ihan älyttömästi kaikkia koulujuttuja väsättävänä tälle päivälle, mutta täällä mä vaan blogipostausta teen. Huoh, no mutta toisaalta sain eteenpäin tätä työtä ja hyvät kuvat Ropsulle, se on tärkeintä. Roopen kuvissa musta upeata on se, miten niissä näkyy koko ihmisen kokonaisuus. Näissä kuvissa todellakin tiivistyy tää mun veikkani. Roopella on musta upeita ajatuksia ja luovuus paistaa esille!
Huh sentään, tämän kertainen postaus taisikin olla tässä. Nyt on tän bloggaajan aika lähtee noiden muiden koulutöiden pariin :) Lopuksi vielä tämä Paperi T:n tekstin lainaus teillekin pohdittavaksi...
❤️:lla Pikkusisko
perjantai 13. marraskuuta 2015
Susanna
Hej!
Nyt mulla on tällainen loppukiri tän työn kanssa. Vielä pari ihmistä kuvattavana tän jälkeen! Sitten ei ookaan kun kuvien armoton muokkausoperaatio ja kokoaminen edessä. Mutta nyt tämän päiväiseen asiaan eli Susannaan.
Susanna eli Suski eli Sussu oli tämän kertainen kuvattavani. Myös Susanna niin kuin monet muutkin projektissa mukana olleet on yksi mun lukiosta saamista frendeistä. Susanna on meidän porukan äänekäs höpöttäjä :) Enkun tunnit tässä jaksossa ei ole koskaan olleet tylsiä, kun on tää papupata vieressä! Suski on sellainen luottokaveri. Häneen jos johonkin voi luottaa täysillä. Myös Suskista huokuu ihana positiivisuus, nauru ja aito persoonallisuus! Musta on upeaa ja ihailtavaa, miten joku voi olla täysin oma itsensä rehellisesti. Ihan vaan Suskin olemus (ja ihanaakin ihanampi nauru :D) saa piristymään :) Susanna on kaiken tämän lisäksi meikäläisen tärkeiden tilaisuuksien kynsitaiteilija. Suski tekee ihania kynsiä ja esimerkiksi mun omat vahojen kynnet oli tämän tytön työn tulosta. Alla yhdessä kuvassa näättekin Suskin tekemää säihkettä kynsissä :)
Voimauttavaa valokuvaa mietittäessä Susannalla vaihtui myös monesti ajatukset aiheesta. Niitä voimauttavia tekijöitä kun elämässä on niin paljon (ja hyvä niin!). Puhuttiin pitkään, että lähtisin kuvailemaan Suskia hevosten parissa. Suski on harrastanut ratsastusta ja on hevosihmisiä, joten en ihmetellyt valintaa yhtään. Oikeaa aikaa ja lupaa kuvaamiseen oli vaikea saada, joten Suskinkin kanssa piti lähteä kehittelemään jotain muuta. Yhdessä välissä puhuttiin kirjoittamisen kuvaamisesta, Suski tekee aivan uskomattomia tarinoita! Salaisesti toivon, että hänestä tulisi kuuluisa kirjailija ja voisin hankkia Suskin kaikki bestsellerit tulevan kotini kirjahyllyyn :) Mutta tämäkin idea sitten sivuutettiin, kun Suski ennemmin otti tämän musiikin päällimäiseksi voimauttajaksi. Joten siis samalla tavalla kuin Siirillä, Susannakin voimautuu musiikin kuuntelemisesta. Tässä sen näkee kuinka upeaa ja energiaa tuovaa musiikki on! Näin monia ihmisiä tämä yksi asia voimauttaa. Käsittämätöntä!
Oltiin Suskin kanssa sovittu, että toteuttaisimme kuvaussession koulumme kuvausstudiossa, missä Katrinkin kuvat otettiin. Studio oli kuitenkin varattuna toiselle kurssille, joten lähdimme jälleen soveltamaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Suuntasimme siis ulos! Kuvasimme koulun ovien vierellä
hetken, kun sitten sanoin Suskille, että noh kuvaillaanko vielä jossain muualla. Siihen Susanna tokaisi sitten, että " ei tarvitse, löysin jo voimauttavan kuvan tuolta kuvien joukosta". Oltiin siis tosiaankin kuvattu ehkä sellaiset kymmenisen minuuttia, jos edes sitäkään! Olin niin yllättynyt, mutta totta kai onnellinen, että kuvat onnistuivat Suskin mielestä heti ja juuri se oikea "the kuva" löytyi.
Oon saanut ihan älyttömästi ihanaa ja positiivista palautetta blogistani, niin kuvista kuin teksteistäkin. Kiitos siitä kaikille teille! Mahtava, että ootte vaivautuneet katsomaan ja lukemaankin tätä kaikkea ajatuksenjuoksuani. Toivottavasti saatte tästä jotain, ainakin hyvän mielen :) Kommentteja, niin positiivisia kuin negatiivisiakin otetaan totta kai vielä lämmöllä vastaan.
Kiitos mun epäromantikolle mukana olemisesta! Loppuun samalla tavalla kuin Siirinkin postauksessa, saatte Suskin voimabiisin. Seuraavaan kertaan lukijani!
❤️:lla Sohvi
torstai 12. marraskuuta 2015
Siiri
Tervehdys!
Tällä kertaa on aikani kertoa teille Siiristä. Huh, mistä edes aloittaisin! Edes sen miettiminen mitä Siiristä teille kertoisin, saa mut sanattomaksi. Tässä teille hyvät lukijat elävä esimerkki maan päällä elävistä enkeleistä. Vaikken mitenkään erityisen kristillinen olekaan niin uskon silti enkeleihin, jotka elää täällä meidän keskellä ja tukee meitä aina parhaansa mukaan. Tässä niistä siis yksi!
Tutustuttiin Siirin kanssa koulun kautta. Ollaan samassa lukiossa ja muistan yhäkin ensimmäisenä vuotena, kun oltiin samalla englannin 2. kurssilla. Sieltä se meidän syvä ystävyys alkoi, candy chrush- pelin, salitreenikeskutelujen ja koirahehkutusten kautta. Siiri on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, ketä tunnen! Kiltimpää, aidompaa ja välittävämpää olentoa saa tästä universumista hakea. Oon niin suunnattoman kiitollinen ja YLPEÄ, että oon löytäny ja saanut tutustua näin sisäisesti ja ulkoisesti upeaan ihmiseen. Ne kaikki hetket ja muistot, niin ylä- ja alamäetkin ollaan tän viimeisen parin vuoden aikana yhdessä koettu, enkä vaihtaisi kyllä mihinkään! Meillä on selkeesti joku henkinen yhteys, ajatellaan melkein kaikesta niin samalla tavalla ja meijän arvot klikkaa tosi nappiin :D Mun soul sister <3 Tämä voi kuulostaa todella kliseiseltä teidän lukijoiden korvaan, mutta antaa kuulostaa, tää on mulle täyttä totta :)
Oli siis tosi ihanaa, kun Siiri lähti mukaan tähän mun työhön. Saa vähän uusia ulottuvuuksiakin selville tästä mun rakkaasta ystävästä :) Siirin kuvan kohdalla aiheet ja ideat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Ongelmana oli kuvauspaikan puutteellisuus. Siiri kertoi kuntosalin olevan se kaikista suurin voimautumisen lähde, mutta valitettavasti salit eivät kuvausmahdollisuutta sallineet, joten jouduttiin soveltamaan hieman. Yhdessä vaiheessa oltiin menossa kuvailemaan meidän läheiseen metsään, mutta tämäkin keikka peruuntui pariinkin otteeseen. Ollaan siis sovittu monesti aika ja paikka valmiiksi kuvaamista varten, mutta sitten aina jostain syystä peruuntunut nämä meidän yritykset. Siiri tuossa eilen heitti, että mentäisiinkin tänään kuvailemaan Helsinkiin, kun sinne päin AMK:n kampuspäiville oltiin yhdessä suuntaamassa. Ja minähän suostuin :)
Vierailupäiviltä päästyämme lähdettiin Siirin kanssa sitten seikkailemaan Arabianrantaa ympäri. Vähän siinä jouduttiin navigoida puhelimella, että missä ollaan, mutta hyvin löydettiin kuvauspaikat. Kuvailtiin ja jutskailtiin siinä sitten hetken aikaa ja itse kuvaajakin pääsi kameran eteen vaihteeksi, tästä todiste alempana :)
Siirillä oli siis monia ideoita omaan voimautumiseensa. Lopulliseen kuvaan saimme nyt sitten ikuistettua yhden niistä. Siiri kertoi musiikin olevan aina ollut hänelle voimaa tuova tekijä niin huonoina kuin hyvinäkin hetkinä. Eikun siis napit korviin, piuha kiinni puhelimeen ja kuvaamaan!
Omasta mielestä me saatiin ihania kuvia otettua. Osasta paistaa aito onnellisuus, mikä kertoo näistä hyvistä hetkistä. Otettiin Siirin kanssa myös sellaisia hauraampia kuvia, missä näkyy enemmän ehkä omasta mielestäni sellainen huonomman hetken lohduttaja, mitä musiikki on. Musiikillakin on niin monta eri mahdollisuutta vaikuttaa. Musiikki todellakin vetoaa tunteisiin! Outoa, miten noinkin pieni asia voi muuttaa tunteita niinkin paljon. Itse voin täysin allekirjoittaa tämän musiikin suunnattomana rakastajana. Mutta Siiri voi sitten avata omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan voimautumisestaan musiikin avulla myöhemmin viimeisessä postauksessa.
Mulla oli kiireinen, mutta mukava aamupäivä tämän ihanan tyttösen kanssa. Siiri nyt on aina mahtavaa seuraa, oli tilanne sitten mikä vain! Viimeisenä kuvana teidänkin päiväänne piristämään kännykkäänsä rakastunut nykynuori :) Ja ihan vihoviimeiseksi linkkaan teille yhden Siirin voimabiiseistä. Kuunnelkaa ja nauttikaa!
❤️:lla Sohvi
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Emma
Hello my friends!
Päätin aloittaa tällä kertaa näin englanniksi, sillä tämän kertaisen kuvattavan kanssa meillä on erityinen ja ainakin mulle tärkeä menneisyys englannin suhteen :) Kyseessä on Emma, jonka kanssa mulla on ihana historia rippileirien ja isoskoulutuksen kautta. Päästiin kummatkin viime vuonna musiikkiriparille isosiksi ja sitä kautta tutustuttiin toisiimme. Emma on niin suloinen ihminen sisältä kuin ulkoakin! Tää kyseinen musiikkiripari muutti mun maailmaa niin pienestä asiasta kun onkin kyse. Siellä ite voimistuin ihmisenä ja koin leirin yhtenä parhaimmista kokemuksista, mitä oon tässä elämässä saanut. Ne ihmiset, musiikki, yhteisöllisyys, paikka...koko paketti oli kunnossa! Tunsin niin suurta yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla vaan se on koettava itse. Ja tästäkin suuremmoisesta kokemuksesta saan kiittää myös Emmaa.
Emmasta kuoriutui jo leirillä siis uskomaton persoona ja ihminen sekä pakko mainita myös rumpalitaitojen olevan priimaa :) Meillä yhteydenpito on jatkunut leirin jälkeenkin. Emma esimerkiksi opetti mulle tuossa viime lukuvuonna englantia (siitä tämä aloitus) ja mä puolestani opetin matikkaa hänelle. Eikä totta kai pidä unohtaa kaikkia seurakuntatoiminnan leirejä ja tapahtumia, missä ollaan yhdessä paahdettu menemään! Niin niin ihania hetkiä <3
Emman voimauttavaa valokuvaa me lähdettiin työstämään meikäläisen
seuduilla Nuuksion metsissä. Emma pyyhälsi paikalle vakio bussillani
numerolla 28 ja ihan meidän kodin viereisessä metsässä toteutettiin
kuvaukset. Emmalla ideana olisi liittää kuvaan kaksi erillistä
voimauttavaa tekijää. Joskus nämä kaksi saattavat yhdistyäkin, mutta
yleensä kuulemma Emma toteuttaa voimauttavia tekijöitään erikseen.
Kyseiset asiat ovat kirjoittaminen ja luonto.
Emma kertoi kirjoittamisen olevan hänelle tosi lähellä sydäntä. Hän kertoi pystyvänsä ilmaisemaan itseään paremmin kirjoittamisen kuin esimerkiksi puheen kautta. Kirjoittaessa Emma selkeästi niin sanotusti puhdistaa mieltään muun muassa päiväkirjan avulla.
Toinen voimaa tuova tekijä Emmalla oli luonto. Ystäväni kertoi rauhoittuvansa aina luonnossa. Se on paikka, missä mieli saa levätä ja hetken hellittää. Etsittiin pitkään siinä yhdessä jutellen sitä yhtä tiettyä sanaa mikä kuvastaisi hyvin tätä fiilistä. Sitten sen keksimme, seesteinen. On upeaa, että kotimaastamme löytyy mahdollisuus tämän kaltaiseen hiljaisuuteen. Se ei nimittäin todellakaan ole itsestään selvyys muissa maissa niin kuin varmasti tiedämmekin. Emma kertoi luonnossa saavansa hengittää raikkautta ja puhtautta, mitä ei samalla tavalla kaupungissa saa. Joten arvostakaahan ihmiset hiljaisuutta ja puhtautta, mihin meillä on mahdollisuus!
Kun me tuossa eilen päivällä yhdessä kuvailimme, manailin mä sitä kuinka surkea ilma oli ja että onpas meillä huono keli kuvata. Ilma oli harmaa, sateinen ja maisemat karut. Emma siihen kuitenkin tokaisi, että itse tykkää juuri tällaisesta ilmasta. Hän sanoi siinä olevan jotain upeaa. Olin hieman hämilläni kunnes tajusin, että vitsit kaikki ei ajattelekaan ehkä samalla tavalla kuin mä :) Jollekin tämä harmaa marraskuinen sää voi olla juuri se parhain mahdollinen, kun toinen taas (niinkuin mä) rakastan aurinkoista ja kirkasta säätä. Joten ihana, jos Emmalle tästä säästä ei parhaan mahdollisen kuvan saannin kannalta ollut mitään osaa eikä arpaa!
Kuvaushetkemme oli lyhyt, mutta oli mahtavaa nähdä Emmaa edes tämä pieni hetki. Pitäisi kyllä varmaan vielä kysäistä kahville, sen verran paljon olisi kaikkea ihanaa kerrottavaa, joita ei tuossa kuvatessa oikeen ehditty puida läpi :) Mun piti siinä sitten kiiruhtaa isänpäiväkakun teon pariin, uuden saliohjelman rääkättäväksi ja koulujuttujakin odotti vino pino. Saatoin Emman dösäpysäkille ja lähdin jatkamaan kiireistä lauantaipäivääni.
Aloin tuossa pohtimaan kuvataiteen kannalta tätä työtäni. Mietin onkohan valokuvani teknillisesti sitä luokkaa, mitä uskoisi tällaisessa lopputyössä olevan. Siinä pohtiessani asiaa, ymmärsin, että eihän tässä työssä tarkoituksena ole ottaa mitään mallikuvia tai laadultaa priimaluokkaisia otoksia. Tarkoitushan on se voimautuminen ja itse ihminen sen takana (psykologinen tarkoitus). Musta kanssa ihaninta on kuvista huokuva positiivisuus ja onnellisuus! Totta kai pyrkimykseni on myös laadukkaisiin otoksiin, mutta se nyt ei sitten kuitenkaan ehkä ole isoin asia tässä työssä. Yritän itse muistaa tämän sillä välillä tuntuu, että takerrun liikaa teknillisiin asioihin täydellisyyttä kun tavoittelen.
Ihana päivä, ihana Emma ja ihana projekti!
❤️:lla Sohvi
perjantai 6. marraskuuta 2015
Katri
Tervehdys lukijat! Tämän kertaisessa postauksessa aion avata teille hieman Katrin tarinaa.
Mutta eiköhän silti aloiteta perinteen mukaisesti ensin mun ja Katrin taustalla hieman :) Ollaan Katrin kanssa samalla luokalla lukiossa ja ollaan tunnettu nyt sellaiset kolmisen vuotta. Muistan Katrin hyvin jo ensimmäiseltä koulupäivältä. Juteltiin silloin jo vaikka ja mitä! Siitä ekasta päivästä lähtien ollaan tutustuttu enemmän ja tultu paremmiksi kavereiksi. Ollaan vietetty koulun ulkopuolellakin aikaa ja koettu ihan huikeita hetkiä yhdessä (tajusin just, että ei jumpe mulla on niin mahtavia muistoja niin monien kanssa niin kuin varmasti olette huomanneet, kun joka postukissa niistä hehkutan :) ). Katrista on kuoriutunut tutustumisen myötä ihanan positiivinen ja hymyilevä nuori neito, jonka varmasti kuvistakin huomaatte :) Katrin kanssa ei kyllä koskaan juttu lopu kesken tai ole tylsää! Ollaan kummatkin sellaisia menijöitä, tekijöitä ja aina touhuamassa jotain, joten en ihmettele, että ollaan löydetty toisemme! Tässä pienessä, ainutlaatuisessa ihmisessä on energiaa, potkua ja aitoa toisista välittämistä.
Katrin kuvaus tapahtui koulumme kuvausstudiossa (kuvaa ylhäällä). Huoneessa toimiminen oli meikäläiselle jo tuttua juttua viime vuodelta. Kuvausstudio on parhain mesta mitä meidän koulusta löytyy! Voisin viettää siellä vaikka koko päivän vaan kuvaillen ja testaillen valoja sekä kameran asetuksia! Oli ihanan virkistävää kuvailla sisällä ulkokuvien sijaan. Vaihtelu virkistää, niin kuin sanonta kuuluu :) Ihan projektinikin kannalta on musta kiva saada vähän erilaisia kuvia tännekin.
Katrille voimaa antaa lukeminen ja kirjat. Kyselin hieman miksi ja vastaukseksi sain "koska kirjat ja lukeminen ovat pakokeinoja tästä maailmasta". Katri selkeästi rakastaa sitä, että saa heittää kaikki tähän elämään liittyvät haasteet sivuun hetkeksi ja mennä jonkun toisen maailmaan. Ja voimauttavaahan tämä varmasti on! Se, että saa aidosti unohdettua esim. paineet ja keskityttyä muuhun on varmasti todella toivottavaakin stressin lievittämisen kannalta.
Katri sanoi myös, että oppii paljon kirjojen kautta rentoutumisen ohella. Luulen hänen tarkoittaneen elämästä oppimista ja eri näkökulmien saamista erinäisiin asioihin. Kaverini sanoi myös tulevansa suunnattoman iloiseksi kirjoja lukiessa. Totta kai, jos on surullinen kirja tulee ehkä vähän muut adjektiivit mieleen kuin ilo, mutta useimmiten tytön mukaan lukukokemukset ovat onnellisia ja täynnä riemua sekä tunteita.
Katri kertoi innostuneensa kirjojen lukemisesta oikein kunnolla viime vuoden puolella. Innostuksen syynä oli mahtava silloinen äidinkielen opettajamme, joka kyllä todella oli tsemppaava ja osaava. Itsekin muistan innostuneeni aivan uudella tavalla varsinkin länsimaisen kirjallisuuden klassikoista ihan vain tämän meidän opettajamme takia. Katri kertoo lukevansa kirjoja mielellään Helsingissä puistoissa. Hänellä on kuulemma omat, tietyt paikkansa missä hän avaa teoksien sivuja. Jotenkin sympaattista ja persoonallista!
Musta on upeata, että Katri on löytänyt oikeasti sellaisen asian, mitä suunnattomasti rakastaa. Koko kuvauksen ajan kun siinä hänelle juttelin, huokui tytöstä se suuren suuri palo kirjoihin! Musta on aina ihailtava, jos ihminen on löytänyt innostuksensa tässä elämässä. Se tekee elämisestä mielekkään ja elämisen arvoisen! Itselläni samanlainen tekijä teatteri ja elokuvat, joten voin erittäin hyvin kuvitella, miltä Katrista tuntuu lukiessaan. Kannattaa yrittää etsiä kokeilemalla sitä omaa juttuaan, jos et sitä vielä ole löytänyt sillä voin sanoa, että huikeampaa ja voimauttavampaa fiilistä saa kyllä hakea!
Hih, oon niin tyytyväinen tällä hetkellä :) Selkeästi Katrinkin kirjoihin kohdistuva positiivinen energia vaikuttaa myös mun innostukseen! Huippua, että nää mun ihanaiset kuvattavani saa mutkin aina niin iloisiksi, kun heitä nään! Noh mutta väliaikainfona teille lukijoille: tällä viikolla vielä peräti parikin postausta luvassa (jos nyt vain isänpäiväviikonlopulta kerkeän :D), joten pysykää kuulolla!
❤️:lla Sohvi
torstai 5. marraskuuta 2015
Essi
Moi!
No niin, sitten jatkuu! Sain jälleen yhden kuvattavistani kuvattua, jei! Tällä kertaa vuorossa oli Essi, jonka kanssa kuvailimme tuossa viime tiistaina.
Essin kanssa mulla on ollut vähän erikoisempi historia. Alun perin me tutustuttiin näytelmäkerhossa, kun oltiin pieniä pieniä kutosluokkalaisia. Oikeastaan käytiin juuri tuossa Auroran puiston vieressä olevassa Pikku-Aurorassa tätä meidän yhteistä harrastusta :) Jo kerhossa katsoin, että vitsit tää on ihanan oloinen tyyppi! Essi oli vähän ujompi muistaakseni silloin ja meilläkään ei näytelmäkerhon loputtua jatkunut yhteydenpito ollenkaan. Kunnes tultiin sitten vuoteen 2014! Päästiin sattumoisin kummatkin samalle hiihtolomariparille isosiksi. Näin löysimme niin sanotusti toisemme uudelleen. Leirillä huomasin kuinka ihana, positiivinen ja sydämellinen tyttö tässä olikaan kyseessä. En ollut tajunnut sitä silloin näytelmäkerhossa, no oltiinhan me kasvettukin ihmisinä ala-asteikäisistä. Meillä oli ihan huippu leiri yhdessä ja ollaan säännöllisesti nähty kyseisen riparin isostyttöjen kanssa. Vaikka nähdäänkin harvoin (mutta säännöllisesti), muistan silti lämmöllä meidän yhteistä leiriä ja Essi, kun nyt siellä luet tätä niin haluan sanoa, että oot tosi tosi mahtava! Pidä tosta asenteesta kiinni koska se tuottaa sun ympärilles niin paljon positiivista energiaa!
Kuvaussessio suoritettiin tosiaan tiistaina, hieman hämärtyvässä marraskuisessa syysiltapäivässä Auroran puistossa (jotkut tuntee nimellä Träskändan puisto). Essillä oli tämä tietty valkoinen silta, missä hän halusi ottaa kuvat. Essillä ei ollut mitään selkeää, erikoisempaa ajatusta asennoista yms. vaan sain jälleen vapaat kädet ottaa kuvia. Kunhan vain kuvassa olisi Essi ja silta ja Auroran puisto! Kuvat olivat normaaleita naamakuvatyyppisiä, mutta se oli juuri sitä mitä Essi halusi.
Kuvan voimauttavista tekijöistä saatte kuulla enemmän sitten Essin tekemässä kirjoituksessa. Mitä nyt hieman kun tuossa juttelin hänen kanssa, on paikka ollut aina, koko Essin elämän ajan tärkeä voiman lähde. Essi on kuulemma kastettu puistossa, lapsuuden pulkkamäet laskettu paikan mäissä ja lukion koeviikon stressit purettu rauhallisella sillalla. Itselläkin on paikassa samanlaisia kokemuksia. Puistossa on aina ollut ihana kuvailla ja viettää piknikkiä kavereiden kanssa. Mun yhdet parhaimmista muistoista on luotu juurikin Auroran puistossa. En ihmettele siis yhtään, miksi Essi kyseisen paikan valitsi voimautumiseensa :)
Meillä oli tosi nopea tapaaminen. Saatiin hyvin ja ripeään tahtiin otettua kuvat, joihin Essi oli tyytyväinen. Vaikka oltiinkin vaan sellaiset 30 minuuttia yhdessä, tuli mulla silti ihan älyttömän hyvä fiilis siitä että nähtiin! Essistä huokuu aina valtava positiivisuus ja ilo, joka tarttuu! Essi oli sellainen pieni aurinko synkkänä päivänä :)
Vielä kun hieman muokkaa kuvia lämpimämmiksi ja eloisammiksi niin ai että tästä tulee niin hyvä! Ihana, kaunis Essi, kiitos kun tulit mukaan!
❤️:lla Sohvi
maanantai 2. marraskuuta 2015
Väliaikakatsaus ja työsuunnitelma
Heips!
Tällä kerralla aion tehdä postauksen, joka on tekstipohjainen. Tuntuu, että tässä vaiheessa olisi aika itsellekin vähän koota ajatuksia ja katsoa sekä suunnitella, mitä tulevaisuudessa olisi vielä luvassa. Tämä postaus on siis ehkä vähän enemmän tarkoitettu itselleni, työn arvioijille ja ohjaavalle opettajalleni. Jos kuitenkin ajatukseni työn edistymisestä kiinnostaa, jatka toki lukemista :) Pahoittelen jo tässä vaiheessa kirjoitustani, virheitä varmasti löytyy, koettakaa kestää!
Tällä hetkellä meikäläisellä on hieman sekavat fiilikset. Jotenkin tuntuu, että kaikki työ kaatuu kirjaimellisesti niskaan niin kuin viime postauksessa jo sivusinkin. Ei ainoastaan tämän lukiodiplomityön kanssa vaan ihan muidenkin koulujuttujen ja omankin elämän kohdalla. Tuntuu ettei lankoja vaan millään saa pidettyä käsissä! Toivon nyt vain, että saisin tämän jakson kunnialla pulkkaan. Mua vaan pelottaa, etten saa tarpeaksi satsattua tähän lukiodiplomiin kaikkien muiden juttujen keskellä. Vaikka tosi asiassahan tämä on just sitä mistä tykkään ja mitä mielelläni tekisin tuntitolkulla! Ehkä pitäisi vain valita mihin keskittyy ja keskittyä siihen täysillä. Oon vain todella huono siinä, haluaisin tehdä kaikki asiat täydellisesti, hyvin arvosanoin. Joten tämän jakson kurssien opettajat, jos luette tätä ja mietitte miksi en ole panostanu kursseillanne, tässä syy :)
Mulle ei kurssin alussa asetettu mitään tiettyä deadlinea, median lukiodiplomista kun on kyse aikaa kuluu enemmän ja jouston varaa on. Ajattelin kuitenkin laittaa aikarajan itselleni sillä se selkeyttää omia ajatuksiani ja saatan saadakin tämän työn joskus valmiiksi sen avulla. Lopullinen päivämäärä, milloin olisi ajatus, että saisin viimeisen postauksen kuvineen ja teksteineen tänne olisi tiistaina 1.12.2015. Ajankohta on heti koeviikon loputtua, joten saa nähdä miten selviydyn :)
Kuvattavia olisi jäljellä vielä seitsemän (jouduin karsimaan osan pois ajan vähäisyyden vuoksi) : Katri, Suski, Nea, Emma, Essi, Siiri ja Roope. Me sovittiin kuitenkin muiden, että kuvaan loput projektiin osallistuneet sitten myöhemmin ja hekin pääsevät lukiodiplomin loputtua tänne. Päätin tuossa nimittäin jatkavani blogin pyörittämistä projektin jälkeenkin, sen verran palkitsevaa ja hauskaa tämä on ollut :) Tällä viikolla (45) olisi tarkoitus kuvata Katri, Roope, Essi, Siiri ja Emma. Viikolla 46 kuvaisin sitten loput eli Suskin ja Nean. Eli ideana olisi, että 47 tultaessa olisin saanut koko porukan kuvattua. Toivotaan, että suunnitelmani onnistuu sillä jos saisin parissa viikossa kuvattua kaikki, olisi mulla kaksi viikkoa aikaa käydä kuvattavien kanssa läpi, minkä kuvan he valitsevat, muokata kuvat, kerätä tekstit ja koota postaus.
Median lukiodiplomityöhön kuuluu myös tällainen työsuunnitelmamonisteen tekeminen. Kokoan sen sisällön tähän postaukseen kysymyksineen. Osaan olenkin jo vastannut aikaisemmissa postauksissa, mutta ihan arvioitsijoiden iloksi pistän sen vielä tännekin kysymysten kanssa :)
1. Mikä on aiheesi? Otsikoi ja kuvaile sisältöä lyhyesti.
Työni aihe on Miina Savolaisen töiden innoittamana voimauttavat valokuvat. Aiheena olisi siis kuvata voimauttava valokuva liudalle nuoria. He saavat päättää kaiken kuvasta itse (paikan, ajan, ilmeet, eleet, vaatteet, henkilöt, tavarat, lopullisen kuvan yms.), mä olen vain linkki voimautumista kohti ja toimin kuvaajana, opastajana ja postauksen tekijänä. Tarkoitus olisi, että kuvattavani löytäisivät omat voimauttavat tekijänsä elämässään ja arvostaisivat niitä, silloinkin kun on vaikkapa paineita elämässä. Tulostan lopullisen kuvan kuvattavalle itselleen, että hän voi sitten palata siihen aina kun on tarve :)
Työni nimi on blogin nimen mukaisesti THE MOST POWERFUL PERSON IN THE WORLD.
2. Miksi valitsit tämän aiheen? Perustele mahdollisimman tarkasti, mikä tässä aiheessa on sinulle tärkeätä ja miksi haluat käsitellä sitä.
Valitsin voimauttavat valokuvat aiheekseni, koska olen älyttömän kiinnostunut ihmisen syvimmistä ajatukisista. Olen yksinkertaisesti kiinnostunut eri ihmisten elämästä ja mielipiteistä. Musta voimautuminen ja omien onnellisuuden lähteiden löytäminen on myös tärkeätä. Kun tietää omat voimavaransa, on helpompaa selvitä elämän haasteista.
Yksi tekijä miksi haluan tehdä juuri tästä aiheesta päättötyöni on se, että haluan luoda positiivisuutta ja onnellisuutta ympärilleni. Olen suunnattoman kyllästynyt negatiivisuuteen vaikka tottahan se on, että sekin kuuluu elämään aina joskus. Silti musta pitäisi pyrkiä positiivisuuteen ja sitä on ihana vaalia muiden elämään :)
Aiheeksi otin voimauttavan valokuvan koska itselleni voimautuminen ja postiivisuuden löytäminen elämässä on ollut todella merkittävä vaikutus. Itselleni olisi ollut paljon apua tällaisesta pohdiskelevasta prosessista aikaisemmin, kun elämässäni oli haastavempi aika. Aihe on tämän vuoksi mulle myös tärkeä koska onnellisuuden löytäminen on niin pinnalla elämässä. Toivottavasti tästä mun työstä olisi jollekin samanlainen apu, mitä itse olisin tarvinnu aikaisemmin.
3. Millä medialla aiot työsi toteuttaa?
Miten pitkään onko työni tarpeeksi mediaan liittyvä. Totesin kuitenkin että onhan tämä blogi ainakin mediaa parhaimmillaan. Blogi on vielä modernia mediaa! Ja voimauttavat valokuvat itsessään ovat viestejä ja ajatuksia herättäviä otoksia, joten täten aihekin menee mukavasti median päämäärään. Joten toteutan median viestintää blogin avulla.
4. Miksi valitsit juuri tämän viestintävälineet? Perustele, mieti omaa osaamistasi ja suuntautumistasi.
Kuvisopettajani ehdotti ennen projektin alkamista blogin perustamista. Innostuin heti ideasta koska olen aina halunnut pitää blogia, mulla ei vain ole ollut siihen mitään isompaa syytä. Nyt kun mulla oli tällainen huikea aihe, jonka pystyi soveltamaan blogiin niin koko juttu näytti selkeältä. Olen myös aina tykännyt lukea blogeja koska niistä näkyy eri ihmisten persoonallinen ajattelu ja elämä, joka mua kiinnostaa.
Blogi tuntui hyvältä idealta koska olen myös tietyissä tilanteissa parempi kirjoittamaan varsinkin jos on kyse isommista tunteista mitä pitää avata. Kirjoittaminen tuntui myös virkistävältä vaihtelulta.
5. Kuinka laaja työsi tulee olemaan? Montako sivua, montako kuvaa, montako minuuttia jne.?
Työni tulee olemaan melko laaja niin kuin alusta asti on tullut selväksi. Blogiin postaan monta eri kirjoitusta, kuvia tulee paljon ja lopullisessakin postauksessa tulee olemaan vielä 10 valokuvaa ja pikkuiset tekstit. Minuuttien ja tuntien arvioiminen on vaikeaa, sillä työ on erittäin monivaiheinen. On valokuvaussessiot, postausten kirjoittamiset, kuvien muokkaukset yms. Voin silti sanoa, että luultavasti työni on yksi aikaa vievimmistä. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa myös se, että olen niin innokas ja haluan myös käyttää aikaa tähän. Työn voisi varmasti tehdä hutaisten ja huolimattomammin, mutta perfektionisti ja yli-innokas kun olen, menee työn tekemiseen monta monta tuntia (ja hyvä niin koska nautin tästä!). Voi myös olla, että aiheeni diplomissa on sen verran laaja ja aikaa vievä, että sekin vaikuttaa työn kestoon/pituuteen/työmäärään.
6. Minkälaiseen julkisuuteen työlläsi pyrit? Missä ja miten aiot julkaista työsi?
Alusta asti mietin, että oloisihan se hienoa, jos blogistani tulisi tietyllä tavalla suosittu. En tarkoita nyt tällä sitä, että haluaisin koko Suomen lukevan näitä tekstejä, mitä tänne kirjoittelen vaan sitä, että jotkut pienet ryhmät olisivat kiinnostuneita aiheesta ja ajatuksistani ja saisivat tästä jotain käteenkin. Olisin niin onnekas, jos joku inspiroituisi tai ns. oppisi jotain työni avulla! Olisi niin mahtavaa voida vaikuttaa positiivisesti ihmisiin!
Työtäni olen nyt jo mainostellut sosiaalisissa medioissani kuten facebookin tilapäivityksissä. Blogi totta kai pyörii täällä koko ajan ja lukijoita tulee sattumaltakin. Kuvismaikkani sanoi myös mainostavansa opettajille blogiani ja luultavasti linkki päätyy Viherlaakson lukion nettisivuillekin. Ajatteli myös ehdottaa kuvien valmistuttua pientä galleriaa koulun puolelle, jossa kuvat voisi esitellä.
7. Kenelle työsi on suunnattu (kohderyhmä)?
Työni aiheena on suunnattu ensi sijaisesti nuorille, koska tuntuu että nuoriin on helpompi vaikuttaa ja samaistua toisten nuorten avulla. Lukiolainen kun itsekin olen, uskon ajatusteni kiinnostavan nuoria. Vanhemmat ihmiset voivat ajatella ajatusteni olevan hieman naiveja. Totta kai blogini on tarkoitettu kelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Monet aikuisetkin olisivat voimautumisen ja pohdiskelun tarpeessa.
Voisin sanoa työni olevan suunnattu myös kuvaamisesta kiinnostuneille. Postaan paljon kuvia ja toivottavasti ne jotakuta inspiroisivatkin.
8. Mitä haluat työsi kautta sanoa ja tuoda esille? Mitä tavoitteita asetat työllesi sekä sisällöllisesti että muodollisesti?
Haluaisin työlläni sanoa, että niin kuvattavat kuin te lukijatkin siellä olette ainutlaatuisia ja hyviä juuri tuollaisena kuin olette, omine ajatuksinenne ja persooninenne. Arvosta sitä kuka olet! Haluaisin, että löydätte omat onnellisuuden lähteenne elämässänne ja vaalitte sekä kunnioitatte niitä oikein kunnolla. Tiedän omasta kokemuksesta, että aina ei positiivisuuden kautta onnistu maailmaa ja omaa elämäänsä katsomaan eikä toisaalta pidäkään, mielestäni negatiivisuuskin kuuluu joskus elämään. Tällöin saattaa kuitenkin elämän ihanat asiat unohtua ja toivon työlläni saavan jonkun taas muistamaan kuinka hienoja asioita elämässään omistaa.
En suuremmin aseta mitään erityisiä tavoitteita kuin tuon mitä tuossa ylempänä selitin. Totta kai olisi hienoa, jos saisin ajallani diplomin valmiiksi, kuvat onnistuisivat hyvin ja olisivat juuri kuvattavien näköisiä. Arvosana ei ihme kyllä mua kiinnosta sillä tuli tästä minkälainen numero hyvänsä ja saisin mä sitten niin monta lukijaa hyvänsä, tiedän että oon ite saanut tästä todella paljon. Oon oppinut ja ollut suunnattoman kiinnostunut, joten se riittää mulle. Tämä työ on auttanut mua löytämään vielä enemmän itseäni esim. sen suhteen mitä tulevaisuudessa lähden ammatikseni opiskelemaan. Se riittää mulle!
❤️:lla Sohvi
Tällä kerralla aion tehdä postauksen, joka on tekstipohjainen. Tuntuu, että tässä vaiheessa olisi aika itsellekin vähän koota ajatuksia ja katsoa sekä suunnitella, mitä tulevaisuudessa olisi vielä luvassa. Tämä postaus on siis ehkä vähän enemmän tarkoitettu itselleni, työn arvioijille ja ohjaavalle opettajalleni. Jos kuitenkin ajatukseni työn edistymisestä kiinnostaa, jatka toki lukemista :) Pahoittelen jo tässä vaiheessa kirjoitustani, virheitä varmasti löytyy, koettakaa kestää!
Tällä hetkellä meikäläisellä on hieman sekavat fiilikset. Jotenkin tuntuu, että kaikki työ kaatuu kirjaimellisesti niskaan niin kuin viime postauksessa jo sivusinkin. Ei ainoastaan tämän lukiodiplomityön kanssa vaan ihan muidenkin koulujuttujen ja omankin elämän kohdalla. Tuntuu ettei lankoja vaan millään saa pidettyä käsissä! Toivon nyt vain, että saisin tämän jakson kunnialla pulkkaan. Mua vaan pelottaa, etten saa tarpeaksi satsattua tähän lukiodiplomiin kaikkien muiden juttujen keskellä. Vaikka tosi asiassahan tämä on just sitä mistä tykkään ja mitä mielelläni tekisin tuntitolkulla! Ehkä pitäisi vain valita mihin keskittyy ja keskittyä siihen täysillä. Oon vain todella huono siinä, haluaisin tehdä kaikki asiat täydellisesti, hyvin arvosanoin. Joten tämän jakson kurssien opettajat, jos luette tätä ja mietitte miksi en ole panostanu kursseillanne, tässä syy :)
Mulle ei kurssin alussa asetettu mitään tiettyä deadlinea, median lukiodiplomista kun on kyse aikaa kuluu enemmän ja jouston varaa on. Ajattelin kuitenkin laittaa aikarajan itselleni sillä se selkeyttää omia ajatuksiani ja saatan saadakin tämän työn joskus valmiiksi sen avulla. Lopullinen päivämäärä, milloin olisi ajatus, että saisin viimeisen postauksen kuvineen ja teksteineen tänne olisi tiistaina 1.12.2015. Ajankohta on heti koeviikon loputtua, joten saa nähdä miten selviydyn :)
Kuvattavia olisi jäljellä vielä seitsemän (jouduin karsimaan osan pois ajan vähäisyyden vuoksi) : Katri, Suski, Nea, Emma, Essi, Siiri ja Roope. Me sovittiin kuitenkin muiden, että kuvaan loput projektiin osallistuneet sitten myöhemmin ja hekin pääsevät lukiodiplomin loputtua tänne. Päätin tuossa nimittäin jatkavani blogin pyörittämistä projektin jälkeenkin, sen verran palkitsevaa ja hauskaa tämä on ollut :) Tällä viikolla (45) olisi tarkoitus kuvata Katri, Roope, Essi, Siiri ja Emma. Viikolla 46 kuvaisin sitten loput eli Suskin ja Nean. Eli ideana olisi, että 47 tultaessa olisin saanut koko porukan kuvattua. Toivotaan, että suunnitelmani onnistuu sillä jos saisin parissa viikossa kuvattua kaikki, olisi mulla kaksi viikkoa aikaa käydä kuvattavien kanssa läpi, minkä kuvan he valitsevat, muokata kuvat, kerätä tekstit ja koota postaus.
Median lukiodiplomityöhön kuuluu myös tällainen työsuunnitelmamonisteen tekeminen. Kokoan sen sisällön tähän postaukseen kysymyksineen. Osaan olenkin jo vastannut aikaisemmissa postauksissa, mutta ihan arvioitsijoiden iloksi pistän sen vielä tännekin kysymysten kanssa :)
1. Mikä on aiheesi? Otsikoi ja kuvaile sisältöä lyhyesti.
Työni aihe on Miina Savolaisen töiden innoittamana voimauttavat valokuvat. Aiheena olisi siis kuvata voimauttava valokuva liudalle nuoria. He saavat päättää kaiken kuvasta itse (paikan, ajan, ilmeet, eleet, vaatteet, henkilöt, tavarat, lopullisen kuvan yms.), mä olen vain linkki voimautumista kohti ja toimin kuvaajana, opastajana ja postauksen tekijänä. Tarkoitus olisi, että kuvattavani löytäisivät omat voimauttavat tekijänsä elämässään ja arvostaisivat niitä, silloinkin kun on vaikkapa paineita elämässä. Tulostan lopullisen kuvan kuvattavalle itselleen, että hän voi sitten palata siihen aina kun on tarve :)
Työni nimi on blogin nimen mukaisesti THE MOST POWERFUL PERSON IN THE WORLD.
2. Miksi valitsit tämän aiheen? Perustele mahdollisimman tarkasti, mikä tässä aiheessa on sinulle tärkeätä ja miksi haluat käsitellä sitä.
Valitsin voimauttavat valokuvat aiheekseni, koska olen älyttömän kiinnostunut ihmisen syvimmistä ajatukisista. Olen yksinkertaisesti kiinnostunut eri ihmisten elämästä ja mielipiteistä. Musta voimautuminen ja omien onnellisuuden lähteiden löytäminen on myös tärkeätä. Kun tietää omat voimavaransa, on helpompaa selvitä elämän haasteista.
Yksi tekijä miksi haluan tehdä juuri tästä aiheesta päättötyöni on se, että haluan luoda positiivisuutta ja onnellisuutta ympärilleni. Olen suunnattoman kyllästynyt negatiivisuuteen vaikka tottahan se on, että sekin kuuluu elämään aina joskus. Silti musta pitäisi pyrkiä positiivisuuteen ja sitä on ihana vaalia muiden elämään :)
Aiheeksi otin voimauttavan valokuvan koska itselleni voimautuminen ja postiivisuuden löytäminen elämässä on ollut todella merkittävä vaikutus. Itselleni olisi ollut paljon apua tällaisesta pohdiskelevasta prosessista aikaisemmin, kun elämässäni oli haastavempi aika. Aihe on tämän vuoksi mulle myös tärkeä koska onnellisuuden löytäminen on niin pinnalla elämässä. Toivottavasti tästä mun työstä olisi jollekin samanlainen apu, mitä itse olisin tarvinnu aikaisemmin.
3. Millä medialla aiot työsi toteuttaa?
Miten pitkään onko työni tarpeeksi mediaan liittyvä. Totesin kuitenkin että onhan tämä blogi ainakin mediaa parhaimmillaan. Blogi on vielä modernia mediaa! Ja voimauttavat valokuvat itsessään ovat viestejä ja ajatuksia herättäviä otoksia, joten täten aihekin menee mukavasti median päämäärään. Joten toteutan median viestintää blogin avulla.
4. Miksi valitsit juuri tämän viestintävälineet? Perustele, mieti omaa osaamistasi ja suuntautumistasi.
Kuvisopettajani ehdotti ennen projektin alkamista blogin perustamista. Innostuin heti ideasta koska olen aina halunnut pitää blogia, mulla ei vain ole ollut siihen mitään isompaa syytä. Nyt kun mulla oli tällainen huikea aihe, jonka pystyi soveltamaan blogiin niin koko juttu näytti selkeältä. Olen myös aina tykännyt lukea blogeja koska niistä näkyy eri ihmisten persoonallinen ajattelu ja elämä, joka mua kiinnostaa.
Blogi tuntui hyvältä idealta koska olen myös tietyissä tilanteissa parempi kirjoittamaan varsinkin jos on kyse isommista tunteista mitä pitää avata. Kirjoittaminen tuntui myös virkistävältä vaihtelulta.
5. Kuinka laaja työsi tulee olemaan? Montako sivua, montako kuvaa, montako minuuttia jne.?
Työni tulee olemaan melko laaja niin kuin alusta asti on tullut selväksi. Blogiin postaan monta eri kirjoitusta, kuvia tulee paljon ja lopullisessakin postauksessa tulee olemaan vielä 10 valokuvaa ja pikkuiset tekstit. Minuuttien ja tuntien arvioiminen on vaikeaa, sillä työ on erittäin monivaiheinen. On valokuvaussessiot, postausten kirjoittamiset, kuvien muokkaukset yms. Voin silti sanoa, että luultavasti työni on yksi aikaa vievimmistä. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa myös se, että olen niin innokas ja haluan myös käyttää aikaa tähän. Työn voisi varmasti tehdä hutaisten ja huolimattomammin, mutta perfektionisti ja yli-innokas kun olen, menee työn tekemiseen monta monta tuntia (ja hyvä niin koska nautin tästä!). Voi myös olla, että aiheeni diplomissa on sen verran laaja ja aikaa vievä, että sekin vaikuttaa työn kestoon/pituuteen/työmäärään.
6. Minkälaiseen julkisuuteen työlläsi pyrit? Missä ja miten aiot julkaista työsi?
Alusta asti mietin, että oloisihan se hienoa, jos blogistani tulisi tietyllä tavalla suosittu. En tarkoita nyt tällä sitä, että haluaisin koko Suomen lukevan näitä tekstejä, mitä tänne kirjoittelen vaan sitä, että jotkut pienet ryhmät olisivat kiinnostuneita aiheesta ja ajatuksistani ja saisivat tästä jotain käteenkin. Olisin niin onnekas, jos joku inspiroituisi tai ns. oppisi jotain työni avulla! Olisi niin mahtavaa voida vaikuttaa positiivisesti ihmisiin!
Työtäni olen nyt jo mainostellut sosiaalisissa medioissani kuten facebookin tilapäivityksissä. Blogi totta kai pyörii täällä koko ajan ja lukijoita tulee sattumaltakin. Kuvismaikkani sanoi myös mainostavansa opettajille blogiani ja luultavasti linkki päätyy Viherlaakson lukion nettisivuillekin. Ajatteli myös ehdottaa kuvien valmistuttua pientä galleriaa koulun puolelle, jossa kuvat voisi esitellä.
7. Kenelle työsi on suunnattu (kohderyhmä)?
Työni aiheena on suunnattu ensi sijaisesti nuorille, koska tuntuu että nuoriin on helpompi vaikuttaa ja samaistua toisten nuorten avulla. Lukiolainen kun itsekin olen, uskon ajatusteni kiinnostavan nuoria. Vanhemmat ihmiset voivat ajatella ajatusteni olevan hieman naiveja. Totta kai blogini on tarkoitettu kelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Monet aikuisetkin olisivat voimautumisen ja pohdiskelun tarpeessa.
Voisin sanoa työni olevan suunnattu myös kuvaamisesta kiinnostuneille. Postaan paljon kuvia ja toivottavasti ne jotakuta inspiroisivatkin.
8. Mitä haluat työsi kautta sanoa ja tuoda esille? Mitä tavoitteita asetat työllesi sekä sisällöllisesti että muodollisesti?
Haluaisin työlläni sanoa, että niin kuvattavat kuin te lukijatkin siellä olette ainutlaatuisia ja hyviä juuri tuollaisena kuin olette, omine ajatuksinenne ja persooninenne. Arvosta sitä kuka olet! Haluaisin, että löydätte omat onnellisuuden lähteenne elämässänne ja vaalitte sekä kunnioitatte niitä oikein kunnolla. Tiedän omasta kokemuksesta, että aina ei positiivisuuden kautta onnistu maailmaa ja omaa elämäänsä katsomaan eikä toisaalta pidäkään, mielestäni negatiivisuuskin kuuluu joskus elämään. Tällöin saattaa kuitenkin elämän ihanat asiat unohtua ja toivon työlläni saavan jonkun taas muistamaan kuinka hienoja asioita elämässään omistaa.
En suuremmin aseta mitään erityisiä tavoitteita kuin tuon mitä tuossa ylempänä selitin. Totta kai olisi hienoa, jos saisin ajallani diplomin valmiiksi, kuvat onnistuisivat hyvin ja olisivat juuri kuvattavien näköisiä. Arvosana ei ihme kyllä mua kiinnosta sillä tuli tästä minkälainen numero hyvänsä ja saisin mä sitten niin monta lukijaa hyvänsä, tiedän että oon ite saanut tästä todella paljon. Oon oppinut ja ollut suunnattoman kiinnostunut, joten se riittää mulle. Tämä työ on auttanut mua löytämään vielä enemmän itseäni esim. sen suhteen mitä tulevaisuudessa lähden ammatikseni opiskelemaan. Se riittää mulle!
❤️:lla Sohvi
Tilaa:
Kommentit (Atom)