Mediaelämänkerta

Heipsun!

Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi täällä kirjoitellut. Nyt maaliskuussa on kuitenkin aika lukiodiplomini arvostelun, joten palasin viime vuotisen työni pariin. Toteutin viime keskiviikkona esseen kirjoittamisen arvioijille ja nyt luon vielä tänne blogin puolelle pienen, virallisen mediaelämänkerran. Toivon mukaan pääsen jatkamaan tämän vuoden puolella blogini ylläpitämistä voimauttavien valokuvien parissa.

Mediaelämänkertani

Sohvi Nykänen
27.08.1997
Viherlaakson lukio

Lukiossa suoritetut mediaopintoihin kuuluvat kurssit arvosanoineen:

AI12, Elokuvakurssi, arvosana 8
KU08, Valokuvakurssi, arvosana 9
KU10, Valokuva- ja videoilmaisun jatkokurssi, 10
IT03,  Teatterityöpajakurssi, S

Työkokemus ja harrastuneisuus:

Olen jo monta vuotta harrastanut valokuvausta ja opetellut perusteita itsenäisesti. Yläasteella toteutin kuvataideluokan lopputyön valokuvauksesta. Nyt seuraavan ylemmän asteen, lukion lopputyökin hoitui samalla tekniikalla. Yleisestikin kiinnostukseni kulttuurialaa kohtaan on vienyt minua myös lähemmäs mediaa. Varsinaista työkokemusta en ole saanut, vaikka olenkin halunnut sekä haeskellut. Tarkoitus olisi nyt keväällä hakea muutamaan paikkaan, jossa olisi media vahvasti työssä mukana. Toivotaan, että onnistaa! Tästä olisi hyötyä varmasti jatkossakin tulevaisuuden ammattiani varten.

Myös elokuvat voidaan laskea osaksi mediaa, välittäväthän ne vahvasti viestiä katsojille. Olen aina ollut kova elokuvien ystävä ja nykyisin jäänyt aivan koukkuun elokuvien maailmaan. Klassikoita on katsottu, elokuvissa käydään harvasen päivä ja Oscar- gaala kuuluu ehdottomasti nauhoitettaviin ohjelmiin! Minulle elokuvat ovat toinen maailma ja ulottuvuus, jonka avulla pääsen hetkeksi pois oman elämäni pyörteestä. Elokuvat ovat myös vedonneet minuun omine viesteineen. Elokuvaharrastuneisuus jatkuu varmasti tulevaisuudessa myös ammatin puolesta (toivottavasti!). Höperöitynyt filmifriikki tulen aina silti olemaan, sitä kukaan ei minusta vie pois :)


Oma mediakäyttäytyminen (suhde mediaan ja mediavälineisiin sekä suhteessa tapahtuneet muutokset):

Suhteeni mediaan on ollut kasvussa, mitä vanhemmaksi olen tullut. Pienempänä pyörin enemmänkin internetin puolella ja seurasin ohjelmia televisiosta miettimättä niinkään vaikuttavuutta, lähdekriittisyyttä tai mitään muutakaan.

Nykyisin muutkin viestinnän välineet ovat nousseet kasvuun suhteessani mediaan. Seuraan aktiivisesti televisiota, radiota, sanomalehtiä sekä pyörin sosiaalisessa mediassa muiden nuorten tavoin. Sosiaalinen media on kaikista vahvin arkipäivässäni oleva media.  Älypuhelimen ja Ipadin myötä luultavasti myös minunkin suhteeni mediaan kasvoi, mikä on arvattavaa tällasten hienojen laitteiden käyttötarkotuiksia mietittäessä.

Muuttunutta suhteessani mediaan verrattuna pieneen Sohviin on kriittisyys. Osaan paremmin kyseenalaistaa tiedon pätevyyden enkä usko aina kaikkea mitä media itselleni viestii. Suhtaudun silti mediaan myös myönteisesti, onhan se erittäin kätevä monissa tilanteissa! Ja jos totta puhutaan, olen minäkin monien muiden tavoin väistämättä mediaa tarvitseva olio. Joissain hetkissä koen ahdistavuutta tiedon määrästä ja vyöryämisestä päälle sekä siitä, että pitäisi olla kommunikoimassa ihmisten kanssa koko ajan. Nykymaailmassa kun odotetaan, että olet aina tavoitettavissa. Siltikään en voisi kuvitella olevani ilman (ainakaan hirveän pitkään).


❤️:lla Sohvi





 

The most powerful person in the world

Moikka!

Tässä tulee median lukiodiplomini lopullisen työn postaus eli täältä löytyvät muokatut, viimeistellyt kuvat ja itse kuvattavien muokkaamattomat sekä täysin alkuperäiset tekstit omien voimauttavien valokuvien takaa. Nauttikaa!

~~~~

Tiina

"Voimauttavia asioita elämässäni voi olla monelaisia. Asiat, jotka voimauttavat ovat perhe, ystävät ja harrastus. Olen kuitenkin henkilö, joka tuppaa stressaamaan ja sen seurauksen ärsyyntymään melko helposti, jolloin tarvitsen hieman omaa tilaa rauhoittuakseni ja selvittääkseni pääni. Voisi kuvitella, että harrastus auttaisi tässä asiassa, mutta koska harrastan joukkuelajia ei omaa tilaa siellä hirveästi heru. Siispä, kun siltä tuntuu, otan koiran mukaan ja lähden käppäilemään kohti kotimme lähettyvillä olevaa metsätietä, tavoitteenani saada ajatukseni hetkeksi muualle arjen askareista. Luonnon kauneus ja hiljaisuus saavat ihmeitä aikaan jopa pienessäkin määrin, jolloin olen entistä virekämpi ja valmiimpi ottamaan mieltäni painavat asiat vastaa. Valokuva, joponka valitsi, näyttää juuri sen kuinka kaunista ja rauhallista luonto voi olla. Asia, joka tässä kyseisessä valokuvassa minua voimauttaa on kiireen puuttuminen. Voin vihdoin istua hetkeksi alas ja olla tekemättä tai ajattelematta yhtään mitään."

Siiri

”Voimauttavin asia elämässäni on ehdottomasti kuntosalitreeni. Siellä pystyy kokeilemaan omia rajojaan niin henkisesti kuin fyysisesti. Kerta toisensa jälkeen pääsee kunnolla flow tilaan treenin ansiosta ja salille tuntuu joka kerta mahtavalta mennä treenaamaan. Myös oman kehityksen huomaa yllättävän nopeasti ja on aina mahtavaa huomata, kuinka pystyy tekemään enemmän toistoja kuin viime kerralla tai nostamaan isompia painoja. Salilla saa omaa rauhaa, pääsee hetkeksi irti arjesta: on vain sinä, treeni ja musiikki. Salille pystyy menemään missä mielentilassa tahansa, olit sitten hyvällä tuulella tai jos pitäisi päästä vaikka päästelemään höyryjä. Ikinä ei ole kaduttanut, että tuli treenattua. Päinvastoin!

Valokuva koskee eri asiaa kuin sali, mutta juuri tässä valokuvassa välittuu iloisuus, mitä musiikki tuottaa. Musiikki toimii arjen pelastaja niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Musiikki myös saa ajatukset liikkeelle ihan uudella tavalla.”

Katri

"Voimauttavat kirjat,

Voimanvarana kirjat.

Kirjat voimauttavat minua.

Olen tutustunut kirjojen maailmaan näin vähitellen lukion aikana. En edes muista ensimmäistä kirjaani, vaikka niiden merkitys on minulle nykymaailmassa erittäin suuri.

Löysin 2014-vuonna palon kirjoja kohtaan, se liekki syttyi kovin yllättäen, mutta palaa yhä, enkä usko sen koskaan sammuvan. On siinä jotakin pysyvää, katoavaa ja kestävää. Sen taival alkaa kirjoittajasta, jatkuu lukijasta ikuisuuteen. Kerran kirjoitettu on jatkuvasti luotu. (Iäti olemassa)

Ei ole väliä sillä mitä elämä tuo tullessaan, kun on kirjoja joka tilanteen varalle. Löydän voimaa, vaikka en etsi sitä. Löydän iloa mä surun keskeltä. Löydän ma myös ajatuksia vilpittömiä, sekä arvoituksia hieman vaikeita.

Löytyy lohtu läheltä, kun haluaa olla yksin. Ei tarvitse minun maailmaa matkata rakastaakseni mä kirjoja. On erilaisia, runoja, novelleja ja proosia. Tuo lista jatkuu vaan, ei löydy vastausta viimeistä vielä."

Veronika

"Kauniit hetket. Joskus vaan näkee ja tuntee niin kauniita asioita, niin kuin joku kivasti vastatuuleen nojaava koivu tai se, miten vieressäistuja pitää bussissa käsiään sylissä. Arjen estetiikkaa.

Sen takia tykkään etenkin polaroid-valokuvauksesta. Koska sä elät hetkessä ja siinä tunteessa ihan samalla tavalla. Sulla on yhden filmin verran aikaa vangita se hetki, ja ihan sama, jos siitä nyt tuliskin vähän epäselvä tai ylivaloittunut - sitä ei kuulukaan muokata tai muunnella jälkikäteen.

Tässä kyseisessä valokuvassa mua voimuattaa omat polaroid kuvat Venetsiasta, jossa olin lomalla mun poikaystävän kanssa tässä pari kuukautta sitten. Noi kuvat on mulle rakkaampia kuin mikään tässä maailmassa, siellä on niin monta hetkeä ja tunnetta vangittuna. Tärkeitä ne on mulle varsinkin siksi, että kun toinen ei oo täällä, voin katsella mun polaroideja ja muistaa tasan tarkalleen jokaikisen tarinan ja hetken niiden takana."

Jesper

"Minua voimauttaa vapaaehtoinen palokunta ja kaikki, mikä harrastuksen mukana tulee.

Ihmiselle, joka ei harrasta VPK:ta on vaikea selittää sitä tunnelmaa ja yhteyttä joka palokunnassa kehittyy. Yhteisö ja sen tuki sekä samanmielisten ihmisten kanssa tekeminen tuo voimia arjen muihin töihin. Samalla oppii käytännön taitoja, kuinka toimia vaikeissa tilanteissa, tehdä päätöksiä ja toimia ryhmässä. Palokunnan ehkä tärkein oppi joka on luonut ainakin omassa palokunnassani minulle sen yhteyden tunteen on, että aina toimitaan pareina. Savusukellusta ei saa edes lain mukaan tehdä yksin. Ja ihan mitä tahansa tehdään niin autetaan ja tuetaan muita tehtävällä olevia. Pidetään siis huolta omista ja ihmisistä ympärillä. Tämä mentaliteetti auttamisesta ja omien tukemisesta kantautuu myöskin harjoitusten ja ja keikkojen ulkopuolelle. On kyse sitten mistä tahansa niin saatan kysyä aina apua palokunnalla.

Tässä tuleekin esille toinen rikkaus ja voimia antava piirre harrastuksessani. Sielä tapaa kaiken ikäsiä ja kaikkien ammattien edustajia. Tehtävän koittaessa ollaan kaikki samaa porukkaa eikä taustat vaikuta siihen, että toimimme yhdessä. Kaikista taustoista huolimatta meillä kaikilla on se yksi yhteinen tekijä, palokunta ja palokunta yhteisö. Yhteisön tuki ja sosiaalisuus tuo minunkaltaiselle sosiaaliselle ihmiselle voimia arkeen, jossa joskus voi tuntua, että samanhenkisiä ihmisiä on vaikea löytää ympärilleen.

Samanhenkisyys ja yhteisöllisyys luo mahtavan sekoituksen sisäistä huumoria ja toimintatapoja sekä ennen kaikkea luottamuksen. Pareittain toiminen ja treenaaminen luo luottamusta toiseen. Aina tiedän mennessäni tehtävälle, että kaveri vieressä ei jätä pulaan. Ollaan samassa paikassa ja samaan aikaan ja jeesataan toisiamme, mitä eteen tuleekin. Kaikki tälläinen sosiaalisuus, lojaalius ja luottamus antaa voimia, vaikka muu arki olisikin epävarmaa ja hankalaa. Minulla on siis aina yksi paikka, missä minun ei tarvitse olla epävarma vaan tiedän kuka olen ja voin luottaa, että saan olla juuri itseni.

Tämä kuva tuo esille parhaiten sen monipuolisuuden, mitä palokuntalaisissa on: kuvassa on nuoria ikähaarukalta 12-18 ja sitten aikuisia pari ohjaamassa toimintaa. Se on otettu 24-tunnin harjoitukesesta, joka järjestettiin Espoossa palokunta nuorille. Aikuiset järjestää nuorille toimintaa, mutta nuoret ja aikuiset toimivat yhdessä ikäerosta huolimatta. Opitaan jo nuoresta se, että palunnassa ollaan osa ryhmää ja jokainen sen jäsen on tärkeä. Kuvassa näkyy useiden VPK:den edustajia ja siinä nuoret toimivat kuin tilanne olisi todellinen. Aikuinen seuraa tilannetta läheltä, muttei puutu toimintaan kuin pakkotilanteessa. Nuoret myöskin kuuntelevat, jos joku ohjaaja kertoo vinkkejä. Luottamus siis osoittautuu molemmin puolin. Kuva tuo esille mielestäni loistavasti, kuinka eri ikäiset ja taustaiset toimiva yhdessä samalla kun esille tulee ryhmän tuki sen jokaista jäsentä kohtaan."

Essi

"Valitsin paikaksi Karamzinin puiston ja siellä tietyn sillan. Minut on kastettu tässä puistossa, pienessä suloisessa mökissä, kartanon vieressä.

Minut on viety puistoon ensimmäisen kerran kunnolla puolivuotiaana vaunuissa. Heti, kun olin oppinut kävelemään, kävelimme yhdessä puistossa vanhempieni kanssa. 4-5-vuotiaana kävimme aina viikonloppuisin puistossa syöttämässä sorsia. Päiväkodissa ollessani teimme usein retkiä puistoon ja erityisesti muistan taskulamppuretket eskarissa, jotka olivat ihan parhaita. 

Ala-asteella kävimme myös retkillä puistossa, milloin mitäkin tutkimassa. Silloin puisto oli myös tärkeä talvisin, sillä siellä oli parhaat pulkkamäet.

Ylä-asteella ja nyt lukiossa puistosta on tullut rauhallisuuden paikka, ja jos minulla on vaikka stressiä niin puisto ja juuri tämä silta on paras paikka rauhoittua ja miettiä kaikkea. Nyt vanhempana puistossa tulee käveltyä usein ja välillä esimerkiksi pidettyä piknikkejä kaveriporukalla. Tästä puistosta ja sillasta mä voimaannun ja saan voimaa elämään! Puisto on paikka, jossa voin hengittää ja vain olla. Tällä sillalla on naurettu, itketty, hymyilty, pohdittu. Sen takia valitsin tämän kuvan voimauttavaksi kuvakseni."

Susanna

"Minua voimauttavat elämässäni monet asiat oikeastaa. Ratsastus, kirjoittaminen, musiikin kuuntelu joka päätyi päätyi tähän projektiinkin lopulta. Musiikin kuuntelu ja kappaleet vievät minut omaan tilaani. Se on nopea irtiotto todellisuudesta. 

Tämä valokuva pisti heti silmään ja se oli heti juuri oikea. Siinä on oikeanlainen tunnelma. Hymyilen siinä hiukan ja kuulokkeet näkyvät. Siinä tiivistyy kaikki se, mitä halusin minun voimauttavalta valokuvaltani."

Roope

"Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuhannella sanalla on silti milestäni mahdotonta kuvata käsitettä voimauttavuus ja kaikkia sen sisältämiä vivahteita, minkä takia minun oli erittäin vaikeata keksiä omaan voimauttavaan kuvaani ideaa. Miten onnistuisin tiivistämään kaikki maailman miljoonat voimauttavat asiat ja tunteet yhteen kuvaan. Kuvan, joka kuvastaisi samaan aikaan sitä tunnetta, kun onnistut vihdoin poistamaan popcornin siemenen palasen hampaittesi välistä. Unohtamatta niitä hetkiä, kun juttelet jonkun henkilön kanssa maailman syvällisimmistä asioista yön pikkutunneille asti, tai kun onnistut ensimmäistä kertaa ryskimään 100 kg penkistä.

Toisaalta täytyy olla tyytyväinen ja onnellinen siitä, että maailma on niin täynnä 5/5 asioita, ettei niitä saa mahtumaan yhteen kuvaan. Se ei kerro siitä, että kuva olisi epäonnistunut vaan juuri siitä, että elämässä riittää aina aihetta onneen.

Olen tyytyväinen kuvausprojektimme lopputulokseen. Kuvassa on mielestäni hyvä tunnelma, ja onhan se nyt mageeta katsoa itseään, kun tukkakin on kerrankin mintissä. Taas yksi syy voimaantua!" 

Emma

"Ennen osallistumistani projektiin en niinkään pohtinut kysymystä "Mikä minua voimauttaa ja miksi?" Joutuessani kysymyksen äärelle, tajusin kuinka suuri merkitys näillä asioille oikeasti on juuri minulle.

   Luonto ja kirjoittaminen ovat aina olleet suuri osa elämääni. Mitä vanhemmaksi olen kasvanut sitä suuremman osan ne ovat saaneet.

   Luonto on aina ollut paikka, jonne voi mennä ja hengähtää arjen murheiden keskellä. Raikas ja rauhaisa ilma, luonnon äänet ja ympäröivä luonnon kauneus saavat kaiken muun unohtumaan. Edes hetkellisesti seesteinen ympäristö saa maailman murheet valumaan harteilta pois. Hengähdystauon jälkeen löydän päivälle uutta virtaa ja jaksan ottaa haasteita uudella asenteella vastaan.

   En ole koskaan ollut hyvä puhumaan asioistani, jonka takia olen joutunut löytämään itselleni uusia tapoja käsitellä ongelmani. Tässä kohtaa kirjoittaminen ottaa ohjat käsiinsä. Istun itse pelkääjän paikalla, kun paperille ilmestyvät sanat pukevat ajatukseni tunteiksi ja tapahtumiksi. 

   Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta ajan mittaan sen merkitys minulle on muuttunut. Runot, laulut, lukuisat päiväkirjat, tajunnanvirralla puretut ajatukset ja tarinat auttavat näkemään asiat uudessa valossa. Ne eivät näytä niin mustavalkoisilta, jos ne kirjoittaa novellin muodossa toiselle henkilölle. Voi itse ikään kuin katsoa vierestä ystävän tai ulkopuolisen silmin ja muodostaa uudenlaisen mielipiteen asiasta. Asiat saa käsiteltyä ja elämä hymyilee taas hetken aikaa. Olen onnellinen."

~~~~

Voi olla, että lukiodiplomiini liittyen blogiini ilmestyy vielä jokunen tekstipohajinen postaus lopputuloksesta ihan vain työn arvostelijoita sekä itseäni (ja ehkä kuvattaviakin)

varten. Mutta olen päättänyt, että blogini jatkaa toimintaansa! Monet ovat tulleet juttelemaan ja kyselemään, että voisinko kuvailla heitä, joten olen päättänyt jatkaa voimauttavien valokuvien tuottamista jatkossakin :) Liittykää ihmeessä seuraajiksi ja jatkakaa blogini lukemista! Ja toki, jos siellä ruudun takana joku teistä olisi itse halukas kuvattavan rooliin,

 niin pistäkää toki viestiä meikäläiselle päin!

Kiitos ihanille kuvattavilleni! Te teitte tästä projektista mahdollista antaessanne tälle aikaa, ajatustanne ja mikä parhainta itsenne. Kiitos myös kuvismaikalle Päiville tsempistä, palautteesta ja ymmärryksestä. Ja totta kai äiskälle suuren suuret kiitokset aiheen ideoinnissa aivan alkumetreillä. Tämä tyttö kiittää ja kumartaa koko sydämestään!

Loppuun vielä teille hyvät lukijat yhteenvetona koko työstäni perimmäinen ajatus: 

Etsikää voimauttavat asiat elämästänne ja vaalikaa niitä parhaimmilla mahdollisilla tavoilla. Eläkää hetkessä, iloitkaa pienistäkin asioista, hymyilkää silmiänne myöten, naurakaa sydämenne kyllyydestä ja ennen kaikkea rakastakaa kaikkea itsellenne tärkeätä!

❤️:lla Sohvi

Veronika

Salut!

Huh mitä menemistä tämä lukiolaistytön elämä on! Taas mun täytyy todeta, että kiirettä on pukannut koeviikkojen sun muiden menojen kanssa. Onneksi nyt hetkeksi hellitään (sellaiset kaksi päivää) rääkkiviikkojen loputtua ja sain vielä kirsikkana kakun päällä kuvattua viimeisen kuvattavanikin koulussa! Saanko esitellä Veronikan...

Veronika on tämän mun projektin nuorista se kenestä tiesin vähiten ennen kuvauksia. Ollaan samassa koulussa ja muistan Veronikan hyvin ensimmäiseltä vuodelta. Muistan, kun oltiin muuttamassa koulussa väliaikaisiin tiloihin Nihtisiltaan ja oltiin tekemässä lukkareita uusissa tiloissa, kun manailin siinä Veronikan ja parin muun tutun kanssa uusia säädöksiä. Oltiin Veronikan kanssa myös ekana vuonna samoilla ranskan kursseilla (huomatkaa postauksen aloitus ;) ). Nyt ollaan puhuttu tämän lukioajan aikana useaankin otteeseen. Veronikaa vaikken hyvin tunnekaan voin sanoa sen, että itselläni on ainakin ollut todella helppo lähestyä tätä tyttöä. Veronika on sellainen hymyilevä, ulospäinsuuntaunut ja ihanan persoonan sekä tyylin omaava! Ihailen suuresti! Muistan, kun ykkösvuonna jo katsoin, että vitsit tähän tyyppiin ois niin siistiä tutustua! Tiiättehän, aina joistakin ihmisistä tulee sellainen fiilis :)

Viimeinen kuvaussessio toteutettiin koululla kuvausstudiossa, missä Katrinkin kuvat otettiin. Oltiin suunniteltu tätäkin kuvaamista piitkään piitkään, mutta aina tuli tielle esteitä. Veronika jättäytyi tuossa yhdessä vaiheessa sivuunkin projektistani, kun osa piti ajanpuutteen vuoksi "karsia" pois. Onneksi nyt saatiin tää vihdoin kuitenkin onnistumaan! Oli ihanaa, että Veronika oli mukana mun diplomissa!

Aloitettiin Veronikan kanssa kuvaukset hieman askartelemalla. Tehtiin siimasta, teipistä, höyhenistä ja Veronikan Poraloid-kameralla otetuista kuvista pieni kuvasarjaketju (miksi tuollaista kutsutaan?!?). Läntättiin luomuksemme taustaseinälle, mä pistin kameran ja valot kuntoon ja eikun kuvaamaan!

Kyselin Veronikalta siinä askartelun yhteydessä hieman tästä valokuvan voimauttavasta merkityksestä. Veronika voi paremmin selittää ajatuksensa viimeisessä postauksessa, mutta voin kertoa hieman siitä, mitä itse ymmärsin kuvien voimauttavuudesta. Hän kertoi saavansa erittäin vahvoja tunteita esteettisistä asioista ja tämän voimauttavan. Polaroid- kuvissa yhdistyy valokuvaus ja ihanat, esteettisesti kauniit muistot. Oli upeaa nähdä ja kuulla juttuja Veronikan itseotettujen valokuvien takaa. Itsessänikin huomasin pienen romantikon jälleen puskevan pintaan, kun kuuntelin Veronikan tarinoita matkastaan Venetsiassa poikakaverinsa kanssa :) Veronikan kertomuksista paistoi myös vahvasti poikakaverin voimauttavuus hänen elämässään.

Ensi maanantaina otan sitten loppukirin ja muokkailen vielä viimeiset kuvat loppuun tiistaita varten koulun Mac-studiossa (Veronikankin lopullisesta kuvasta (/kuvista) tulee mustavalkoinen). Jännää nähdä lopputulos kaikista kuvista! Eiköhän tästä kokonaisuudesta aikas hyvä juttu saada :)

Olipas taas niin ihana kuvashetki että huh huh! Kiitos Veronika, kun pääsit tulemaan mukaan, olet suurenmoinen! Lopussa saatte vielä ihastella Veronikan Polaroid- kameralla otettua kuvaa tältä päivältä. Ja hei, kohtahan on aika viimeisen postauksen, joten pysykää mestoilla :)


❤️:lla Sohvi

Roope

Moi!

Toisiksi viimeistä viedään jo! Tänään aionkin päästää teidät tutustumaan yhden läheisimmän ihmisen elämään. Vuorossa olisi Roopen, mun veljen kuvauspäivä.

Hmm mitäpäs mä nyt tässä teille sitten kertoisin :) Totta kai, kun omasta perheenjäsenestä on kyse, niin adjektiivit kuvailemaan ihmistä ovat läheisemmät. Toivottavasti en nyt nolaa tässä broidiani, kun selitän omia ajatuksiani. Anteeksi jo nyt Roope! Mutta siis isoveikka on kyllä koko mun elämäni ajan ollut todella todella merkityksellinen ja tärkeä ihminen mulle. Meillä on jotenkin vaan ajattelu elämästä ja maailmasta tosi samanlainen. Osittain ollaan samanlaisia (Roope on vaan vielä parempi versio :D). Tää jäpikkä on aina tukenut mua ja opastanu mua, enkä voi oikeasti kylliksi kiittää siitä kaikesta avusta mitä niin koulujutuissa kuin elämässä yleensäkin oon saanut. Muistan yhäkin parin vuoden takaa yhden kesäyön, kun juteltiin kaikkea syvällistä :) Yksi mieleenjäävimmistä kokemuksista mun historiassa. Roope on ainakin mun silmiin yksi täydellisimmistä ihmisistä, mitä tästä maailmasta löytyy. Koko paketti on kunnossa! Fiksumpaa, ajattelevampaa, luovempaa ja taitavampaa ihmistä saa kyllä hakea! Oon aina kadehtinut Roopen osaavuutta :D Oon suunnattoman ylpeä mun veljestä, niin tällä hetkellä kuin tulevaisuudessakin.

Tän kertainen kuvaus toteutettiin lähempänä kuin arvasinkaan. Roope sanoi paikan tarvitsevan vain valkoisen seinän, joten asettauduttiin kuvailemaan sitten mun huoneeseen. Eikun vaan verhot auki,  luonnonvalo sisään, tavarat sivuun ja Paperi T Spotifystä soimaan!

Niin kuin huomasitte varmasti jo, on Roopen kuvat kaikki mustavalkoisia. Roopella oli vähän erilaisempi idea voimatumisensa toteuttamiseen. Ideana oli ottaa Roopelle elämässä tärkeistä asioista kuvia ja luultavasti lopulliseen työhön koostan näistä kaikista kuvista yhden kuvakollaasin. Tässä postauksessa saatte pientä antia tulevasta, mutta avaan vähän mitä ideoita kuvissa oli. Ensimmäinen postauksen kuva on neutraali osa, lopuissa näkyy sitten tieteitä, taiteita, liikuntaa, koira, naiivius, mystisyys ja syvällisyys. Enemmän tästäkin sitten Roopen itsensä selostamana myöhemmin :) Voi olla, että tässäkin Roopen ideat vielä muokkaantuu, mutta tällä hetkellä näin käsitin kuvan toteutuvan.

Pakko kertoa teille nyt vielä tästä meidän hurtasta, joka onneksi pääsi mukaan tähän työhön :) Saanko esitellä Mantan, meidän rakkaan 8 vuotiaan labradorinnoutajan. Tää vanhus on meidän koko perheelle ihan suunnattoman rakas! Voin kaikkien puolesta sanoa, että tämä karvaturri on yksi meidän kaikkien voimaa tuovista asioista. Otettiin siis Roopenkin työhön pari mallikuvaa juustopalan avustuksella :)

Meillä meni tosi kauan kuvata tänään. Mulla olisi vielä ollut ihan älyttömästi kaikkia koulujuttuja väsättävänä tälle päivälle, mutta täällä mä vaan blogipostausta teen. Huoh, no mutta toisaalta sain eteenpäin tätä työtä ja hyvät kuvat Ropsulle, se on tärkeintä. Roopen kuvissa musta upeata on se, miten niissä näkyy koko ihmisen kokonaisuus. Näissä kuvissa todellakin tiivistyy tää mun veikkani. Roopella on musta upeita ajatuksia ja luovuus paistaa esille!


Huh sentään, tämän kertainen postaus taisikin olla tässä. Nyt on tän bloggaajan aika lähtee noiden muiden koulutöiden pariin :) Lopuksi vielä tämä Paperi T:n tekstin lainaus teillekin pohdittavaksi...

 ❤️:lla Pikkusisko

Susanna

Hej!

Nyt mulla on tällainen loppukiri tän työn kanssa. Vielä pari ihmistä kuvattavana tän jälkeen! Sitten ei ookaan kun kuvien armoton muokkausoperaatio ja kokoaminen edessä. Mutta nyt tämän päiväiseen asiaan eli Susannaan.

Susanna eli Suski eli Sussu oli tämän kertainen kuvattavani. Myös Susanna niin kuin monet muutkin projektissa mukana olleet on yksi mun lukiosta saamista frendeistä. Susanna on meidän porukan äänekäs höpöttäjä :) Enkun tunnit tässä jaksossa ei ole koskaan olleet tylsiä, kun on tää papupata vieressä! Suski on sellainen luottokaveri. Häneen jos johonkin voi luottaa täysillä. Myös Suskista huokuu ihana positiivisuus, nauru ja aito persoonallisuus! Musta on upeaa ja ihailtavaa, miten joku voi olla täysin oma itsensä rehellisesti. Ihan vaan Suskin olemus (ja ihanaakin ihanampi nauru :D) saa piristymään :) Susanna on kaiken tämän lisäksi meikäläisen tärkeiden tilaisuuksien kynsitaiteilija. Suski tekee ihania kynsiä ja esimerkiksi mun omat vahojen kynnet oli tämän tytön työn tulosta. Alla yhdessä kuvassa näättekin Suskin tekemää säihkettä kynsissä :)

Voimauttavaa valokuvaa mietittäessä Susannalla vaihtui myös monesti ajatukset aiheesta. Niitä voimauttavia tekijöitä kun elämässä on niin paljon (ja hyvä niin!). Puhuttiin pitkään, että lähtisin kuvailemaan Suskia hevosten parissa. Suski on harrastanut ratsastusta ja on hevosihmisiä, joten en ihmetellyt valintaa yhtään. Oikeaa aikaa ja lupaa kuvaamiseen oli vaikea saada, joten Suskinkin kanssa piti lähteä kehittelemään jotain muuta. Yhdessä välissä puhuttiin kirjoittamisen kuvaamisesta, Suski tekee aivan uskomattomia tarinoita! Salaisesti toivon, että hänestä tulisi kuuluisa kirjailija ja voisin hankkia Suskin kaikki bestsellerit tulevan kotini kirjahyllyyn :) Mutta tämäkin idea sitten sivuutettiin, kun Suski ennemmin otti tämän musiikin päällimäiseksi voimauttajaksi. Joten siis samalla tavalla kuin Siirillä, Susannakin voimautuu musiikin kuuntelemisesta. Tässä sen näkee kuinka upeaa ja energiaa tuovaa musiikki on! Näin monia ihmisiä tämä yksi asia voimauttaa. Käsittämätöntä!

Oltiin Suskin kanssa sovittu, että toteuttaisimme kuvaussession koulumme kuvausstudiossa, missä Katrinkin kuvat otettiin. Studio oli kuitenkin varattuna toiselle kurssille, joten lähdimme jälleen soveltamaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Suuntasimme siis ulos! Kuvasimme koulun ovien vierellä

hetken, kun sitten sanoin Suskille, että noh kuvaillaanko vielä jossain muualla. Siihen Susanna tokaisi sitten, että " ei tarvitse, löysin jo voimauttavan kuvan tuolta kuvien joukosta". Oltiin siis tosiaankin kuvattu ehkä sellaiset kymmenisen minuuttia, jos edes sitäkään! Olin niin yllättynyt, mutta totta kai onnellinen, että kuvat onnistuivat Suskin mielestä heti ja juuri se oikea "the kuva" löytyi. 

Oon saanut ihan älyttömästi ihanaa ja positiivista palautetta blogistani, niin kuvista kuin teksteistäkin. Kiitos siitä kaikille teille! Mahtava, että ootte vaivautuneet katsomaan ja lukemaankin tätä kaikkea ajatuksenjuoksuani. Toivottavasti saatte tästä jotain, ainakin hyvän mielen :) Kommentteja, niin positiivisia kuin negatiivisiakin otetaan totta kai vielä lämmöllä vastaan. 

Kiitos mun epäromantikolle mukana olemisesta! Loppuun samalla tavalla kuin Siirinkin postauksessa, saatte Suskin voimabiisin. Seuraavaan kertaan lukijani!

❤️:lla Sohvi

Siiri

Tervehdys!

Tällä kertaa on aikani kertoa teille Siiristä. Huh, mistä edes aloittaisin! Edes sen miettiminen mitä Siiristä teille kertoisin, saa mut sanattomaksi. Tässä teille hyvät lukijat elävä esimerkki maan päällä elävistä enkeleistä. Vaikken mitenkään erityisen kristillinen olekaan niin uskon silti enkeleihin, jotka elää täällä meidän keskellä ja tukee meitä aina parhaansa mukaan. Tässä niistä siis yksi!

Tutustuttiin Siirin kanssa koulun kautta. Ollaan samassa lukiossa ja muistan yhäkin ensimmäisenä vuotena, kun oltiin samalla englannin 2. kurssilla. Sieltä se meidän syvä ystävyys alkoi, candy chrush- pelin, salitreenikeskutelujen ja koirahehkutusten kautta. Siiri on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, ketä tunnen! Kiltimpää, aidompaa ja välittävämpää olentoa saa tästä universumista hakea. Oon niin suunnattoman kiitollinen ja YLPEÄ, että oon löytäny ja saanut tutustua näin sisäisesti ja ulkoisesti upeaan ihmiseen. Ne kaikki hetket ja muistot, niin ylä- ja alamäetkin ollaan tän viimeisen parin vuoden aikana yhdessä koettu, enkä vaihtaisi kyllä mihinkään! Meillä on selkeesti joku henkinen yhteys, ajatellaan melkein kaikesta niin samalla tavalla ja meijän arvot klikkaa tosi nappiin :D Mun soul sister <3 Tämä voi kuulostaa todella kliseiseltä teidän lukijoiden korvaan, mutta antaa kuulostaa, tää on mulle täyttä totta :)

Oli siis tosi ihanaa, kun Siiri lähti mukaan tähän mun työhön. Saa vähän uusia ulottuvuuksiakin selville tästä mun rakkaasta ystävästä :) Siirin kuvan kohdalla aiheet ja ideat vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Ongelmana oli kuvauspaikan puutteellisuus. Siiri kertoi kuntosalin olevan se kaikista suurin voimautumisen lähde, mutta valitettavasti salit eivät kuvausmahdollisuutta sallineet, joten jouduttiin soveltamaan hieman. Yhdessä vaiheessa oltiin menossa kuvailemaan meidän läheiseen metsään, mutta tämäkin keikka peruuntui pariinkin otteeseen. Ollaan siis sovittu monesti aika ja paikka valmiiksi kuvaamista varten, mutta sitten aina jostain syystä peruuntunut nämä meidän yritykset.  Siiri tuossa eilen heitti, että mentäisiinkin tänään kuvailemaan Helsinkiin, kun sinne päin AMK:n kampuspäiville oltiin yhdessä suuntaamassa. Ja minähän suostuin :)

Vierailupäiviltä päästyämme lähdettiin Siirin kanssa sitten seikkailemaan Arabianrantaa ympäri. Vähän siinä jouduttiin navigoida puhelimella, että missä ollaan, mutta hyvin löydettiin kuvauspaikat. Kuvailtiin ja jutskailtiin siinä sitten hetken aikaa ja itse kuvaajakin pääsi kameran eteen vaihteeksi, tästä todiste alempana :)

Siirillä oli siis monia ideoita omaan voimautumiseensa. Lopulliseen kuvaan saimme nyt sitten ikuistettua yhden niistä. Siiri kertoi musiikin olevan aina ollut hänelle voimaa tuova tekijä niin huonoina kuin hyvinäkin hetkinä. Eikun siis napit korviin, piuha kiinni puhelimeen ja kuvaamaan!
Omasta mielestä me saatiin ihania kuvia otettua. Osasta paistaa aito onnellisuus, mikä kertoo näistä hyvistä hetkistä. Otettiin Siirin kanssa myös sellaisia hauraampia kuvia, missä näkyy enemmän ehkä omasta mielestäni sellainen huonomman hetken lohduttaja, mitä musiikki on. Musiikillakin on niin monta eri mahdollisuutta vaikuttaa. Musiikki todellakin vetoaa tunteisiin! Outoa, miten noinkin pieni asia voi muuttaa tunteita niinkin paljon. Itse voin täysin allekirjoittaa tämän musiikin suunnattomana rakastajana. Mutta Siiri voi sitten avata omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan voimautumisestaan musiikin avulla myöhemmin viimeisessä postauksessa.

Mulla oli kiireinen, mutta mukava aamupäivä tämän ihanan tyttösen kanssa. Siiri nyt on aina mahtavaa seuraa, oli tilanne sitten mikä vain! Viimeisenä kuvana teidänkin päiväänne piristämään kännykkäänsä rakastunut nykynuori :) Ja ihan vihoviimeiseksi linkkaan teille yhden Siirin voimabiiseistä. Kuunnelkaa ja nauttikaa!


❤️:lla Sohvi

Emma

 Hello my friends!

Päätin aloittaa tällä kertaa näin englanniksi, sillä tämän kertaisen kuvattavan kanssa meillä on erityinen ja ainakin mulle tärkeä menneisyys englannin suhteen :) Kyseessä on Emma, jonka kanssa mulla on ihana historia rippileirien ja isoskoulutuksen kautta. Päästiin kummatkin viime vuonna musiikkiriparille isosiksi ja sitä kautta tutustuttiin toisiimme. Emma on niin suloinen ihminen sisältä kuin ulkoakin! Tää kyseinen musiikkiripari muutti mun maailmaa niin pienestä asiasta kun onkin kyse. Siellä ite voimistuin ihmisenä ja koin leirin yhtenä parhaimmista kokemuksista, mitä oon tässä elämässä saanut. Ne ihmiset, musiikki, yhteisöllisyys, paikka...koko paketti oli kunnossa! Tunsin niin suurta yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla vaan se on koettava itse. Ja tästäkin suuremmoisesta kokemuksesta saan kiittää myös Emmaa.

Emmasta kuoriutui jo leirillä siis uskomaton persoona ja ihminen sekä pakko mainita myös rumpalitaitojen olevan priimaa :) Meillä yhteydenpito on jatkunut leirin jälkeenkin. Emma esimerkiksi opetti mulle tuossa viime lukuvuonna englantia (siitä tämä aloitus) ja mä puolestani opetin matikkaa hänelle. Eikä totta kai pidä unohtaa kaikkia seurakuntatoiminnan leirejä ja tapahtumia, missä ollaan yhdessä paahdettu menemään! Niin niin ihania hetkiä <3

 Emman voimauttavaa valokuvaa me lähdettiin työstämään meikäläisen seuduilla Nuuksion metsissä. Emma pyyhälsi paikalle vakio bussillani numerolla 28 ja ihan meidän kodin viereisessä metsässä toteutettiin kuvaukset. Emmalla ideana olisi liittää kuvaan kaksi erillistä voimauttavaa tekijää. Joskus nämä kaksi saattavat yhdistyäkin, mutta yleensä kuulemma Emma toteuttaa voimauttavia tekijöitään erikseen. Kyseiset asiat ovat kirjoittaminen ja luonto.

Emma kertoi kirjoittamisen olevan hänelle tosi lähellä sydäntä. Hän kertoi pystyvänsä ilmaisemaan itseään paremmin kirjoittamisen kuin esimerkiksi puheen kautta. Kirjoittaessa Emma selkeästi niin sanotusti puhdistaa mieltään muun muassa päiväkirjan avulla.

 

Toinen voimaa tuova tekijä Emmalla oli luonto. Ystäväni kertoi rauhoittuvansa aina luonnossa. Se on paikka, missä mieli saa levätä ja hetken hellittää. Etsittiin pitkään siinä yhdessä jutellen sitä yhtä tiettyä sanaa mikä kuvastaisi hyvin tätä fiilistä. Sitten sen keksimme, seesteinen. On upeaa, että kotimaastamme löytyy mahdollisuus tämän kaltaiseen hiljaisuuteen. Se ei nimittäin todellakaan ole itsestään selvyys muissa maissa niin kuin varmasti tiedämmekin. Emma kertoi luonnossa saavansa hengittää raikkautta ja puhtautta, mitä ei samalla tavalla kaupungissa saa. Joten arvostakaahan ihmiset hiljaisuutta ja puhtautta, mihin meillä on mahdollisuus!

Kun me tuossa eilen päivällä yhdessä kuvailimme, manailin mä sitä kuinka surkea ilma oli ja että onpas meillä huono keli kuvata. Ilma oli harmaa, sateinen ja maisemat karut. Emma siihen kuitenkin tokaisi, että itse tykkää juuri tällaisesta ilmasta. Hän sanoi siinä olevan jotain upeaa. Olin hieman hämilläni kunnes tajusin, että vitsit kaikki ei ajattelekaan ehkä samalla tavalla kuin mä :) Jollekin tämä harmaa marraskuinen sää voi olla juuri se parhain mahdollinen, kun toinen taas (niinkuin mä) rakastan aurinkoista ja kirkasta säätä. Joten ihana, jos Emmalle tästä säästä ei parhaan mahdollisen kuvan saannin kannalta ollut mitään osaa eikä arpaa!

Kuvaushetkemme oli lyhyt, mutta oli mahtavaa nähdä Emmaa edes tämä pieni hetki. Pitäisi kyllä varmaan vielä kysäistä kahville, sen verran paljon olisi kaikkea ihanaa kerrottavaa, joita ei tuossa kuvatessa oikeen ehditty puida läpi :) Mun piti siinä sitten kiiruhtaa isänpäiväkakun teon pariin, uuden saliohjelman rääkättäväksi ja koulujuttujakin odotti vino pino. Saatoin Emman dösäpysäkille ja lähdin jatkamaan kiireistä lauantaipäivääni.

Aloin tuossa pohtimaan kuvataiteen kannalta tätä työtäni. Mietin onkohan valokuvani teknillisesti sitä luokkaa, mitä uskoisi tällaisessa lopputyössä olevan. Siinä pohtiessani asiaa, ymmärsin, että eihän tässä työssä tarkoituksena ole ottaa mitään mallikuvia tai laadultaa priimaluokkaisia otoksia. Tarkoitushan on se voimautuminen ja itse ihminen sen takana (psykologinen tarkoitus). Musta kanssa ihaninta on kuvista huokuva positiivisuus ja onnellisuus! Totta kai pyrkimykseni on myös laadukkaisiin otoksiin, mutta se nyt ei sitten kuitenkaan ehkä ole isoin asia tässä työssä. Yritän itse muistaa tämän sillä välillä tuntuu, että takerrun liikaa teknillisiin asioihin täydellisyyttä kun tavoittelen.

Ihana päivä, ihana Emma ja ihana projekti!

❤️:lla Sohvi